Artikkelit, Sijoittaminen

Miten rahasto toimii?

Miten rahasto toimii?
Miten rahasto toimii

Rahastosäästäminen on yksi säästämisen muodoista. Jotta rahastojen kanssa pääsee hyvään alkuun, aiheeseen kannattaa etukäteen tutustua. Kuka tahansa voi nykyään tutustua rahastojen toimintaperiaatteeseen, sillä tietoa on saatavilla ilmaiseksikin.

Tällä sivulla vastaamme kysymykseen “Miten rahasto toimii?”. Opit ymmärtämään niiden perusajatuksen. Rahastoihin voi lähteä tutustumaan halutessaan pienelläkin summalla, joten se sopii hyvin piensijoittajallekin. Kerromme myös rahastojen hyödyistä ja pohdimme niihin sijoittamisen riskejä. Saat samalla myös tietoa verotukseen liittyen. Tällä kertaa emme pohdi, miten kasinot ilman rekisteröitymistä toimivat. Niissäkin on omat riskinsä, mutta ne toimivat täysin eri tavalla kuin sijoittaminen.

Rahastosijoittaminen lyhyesti

Rahasto on sijoitustapa, jossa useiden sijoittajien varat yhdistetään yhteen ja sijoitetaan eri kohteisiin. Tällaisia kohteita voivat olla esimerkiksi osakkeet, joukkovelkakirjat tai kiinteistöt. Rahastolla on aina salkunhoitaja, joka tekee päätökset kunkin rahaston sijoitustavoitteiden mukaisesti.

Sijoittajat ostavat rahastosta osuuksia. Rahastosijoittaminen mahdollistaa hajautetun sijoittamisen ja se sopii myös piensijoittajalle. Rahastosijoittaminen on aloittelijallekin hyvä tilaisuus hyötyä ammattimaisesta hallinnoinnista.

Rahaston tuotto muodostuu sen omistamien sijoitusten arvon muutoksista sekä mahdollisista osingoista tai koroista.

Rahastojen rakenne

Rahasto koostuu useiden sijoittajien sijoittamista varoista. Rahasto on usein organisoitu yhteissijoitusyrityksen muodossa. Rahastoa hallinnoi rahastoyhtiö, joka vastaa niin varojen sijoittamisesta kuin muustakin hallinnoinnista.

Sijoittajat ostavat rahastosta osuuksia. Jokaisen osuuden arvo määräytyy rahaston omistamien sijoitusten arvon perusteella.

Rahastoja on olemassa erityyppisiä: osakerahastot, korkorahastot, yhdistelmärahastot, kiinteistörahastot ja raaka-ainerahastot.

Rahastojen riskitasot

Rahastot voidaan karkeasti jakaa matalan riskin, keskitason riskin ja korkean riskin rahastoihin. Jokainen sijoittaja voi valita, millaisen riskitason rahastoon haluaa sijoittaa.

Matalan riskin rahasto voi kuulostaa alkuun hyvältä, sillä tappion riski on pienempi. Toisaalta myös tuottojen mahdollisuus on pienempi. Niiden kurssivaihtelu on melko vähäistä pitkällä aikavälillä eli suuria heittoja ei ole odotettavissa suuntaan tai toiseen. Matalan riskin rahastoja voivat olla esimerkiksi lyhyen koron rahastot.

Keskitason riskin rahastoilla voi olla hieman enemmän kurssivaihtelua. Niissä mahdollisuus tappioon tai tuottoon on matalan riskin rahastoja korkeampi. Tähän riskitasoon kuuluvia rahastoja ovat esimerkiksi yhdistelmärahastot tai tietyt osakerahasstot, jotka sijoittavat maailmanlaajuisesti eri osakkeisiin.

Korkean riskin rahastojen kurssivaihtelut voivat olla suuretkin. Tämäntyyppisissä rahastoissa voi tulla suurempaa tappiota, mutta toisaalta on myös mahdollisuus suuremman luokan tuottoon. Korkean riskin rahastoja voivat olla esimerkiksi tietyn toimialan tai maan osakerahastot.

Verotus

Suomessa indeksirahasto verotus määräytyy pääomatuloverotuksen mukaan. Kun sijoittaja myy indeksirahasto-osuutensa voitolla, voitosta tulee maksaa veroa. Vuonna 2024 pääomatulovero on 30% aina 30 000 euroon asti. Tämän ylittävältä osalta vero on 34%.

Mikäli sijoittaja ei myy indeksirahasto-osuuksiaan, ei verovelvollisuutta synny. Niinpä sijoituksen arvonnousua voi odottaa rauhassa ilman verovelvollisuuksia. Säännöllisistä osingoista ei peritä veroa. Tämä johtuu siitä, että indeksirahastot sijoittavat osingot uudelleen rahastoon.

Mitä on hajauttaminen?

Monet sijoittajat puhuvat hajauttamisesta ja sitä usein suositellaan sijoittajille. Hajauttaminen tarkoittaa, että varat sijoitetaan useisiin kohteisiin sen sijaan, että ne sijoitettaisiin yhteen kohteeseen. Näin toimimalla on mahdollista pienentää yksittäiseen sijoituskohteeseen liittyvää riskiä. Lisäksi jokainen sijoituskohde tuo oman mahdollisuutensa tuottoon.

Osakerahasto voi sijoittaa kymmeniin tai jopa satoihin eri yritysten osakkeisiin. Sijoituksia voidaan tehdä eri toimialoille ja maantieteellisille alueille. Jos yhden yksittäisen yrityksen arvo laskee, se ei vaikuta koko rahaston arvoon merkittävästi. Jos taas sijoittaja olisi sijoittanut vain kyseiseen yritykseen, olisi tällä ollut suora vaikutus koko rahaston arvoon.

Ohjeita aloittelijalle

Aloittelijalle voi antaa tiettyjä ohjeita tai vinkkejä, mutta varsinaisia sijoitusvinkkejä emme tällä sivulla anna. Näillä ohjeilla voit päästä alkuun sijoittamisessa.

Määrittele aluksi sijoitustavoitteesi. Miksi haluat sijoittaa? Mieti, onko ajatuksenasi sijoittaa pitkällä aikavälilllä vai onko tavoitteenasi lyhyen aikavälin tuotot. Tavoitteiden määritteleminen auttaa päättämään, millaiseen rahastoon sijoittaminen sopii sinulle.

Rahastosijoittajan tulee arvioida, millaisella riskillä lähtee sijoittamaan. Osakerahastoista voi olla mahdollista saada suurempaa tuottoa, mutta niillä on vastaavasti suurempi riski tappioihin. Tutustu erilaisiin rahastoihin ja valitse sellainen, joka sopii edellä mainittuihin tavoitteisiin ja riskiluokkaan.

Avaa sijoitustili. Voit tehdä tämän pankissa, rahastoyhtiössä tai sijoituspalvelussa. Nykyään tämän tekeminen onnistuu näppärästi verkossa. Saat tarvittaessa apua käyttämältäsi palveluntarjoajalta.

Päätä, paljonko haluat sijoittaa ja tee ensimmäinen sijoituksesi. On hyvä muistaa, että sijoittamista ei tarvitse aloittaa suurilla summilla, vaan pienelläkin summalla pääsee kyllä alkuun.

Muista seurata sijoitustasi. Tämä ei tarkoita jatkuvaa seuraamista, mutta silloin tällöin hyvä tarkistaa tilanne. Muista, että arvonvaihtelut ovat kuitenkin normaaleja pitkän aikavälin sisällä.